Gluteeniton Reformi

Keliakia

Keliakia on vehnän, ohran ja rukiin sisältämän valkuaisaineen, gluteenin, aiheuttama sairaus. Sen perimä on ihmisellä valmiina jo syntyessä, mutta Tampereen yliopiston keliakiatutkimusryhmän johtajan, professori Markku Mäen mukaan keliakia voi puhjeta sairaudeksi jopa vasta 90-vuotiaallakin.

Keliakiaan voi liittyä monenlaisia, hyvin yksilöllisiäkin oireita, kuten suolistovaivoja, vatsakipua, ripulia tai löysää ulostetta, vatsan turvotusta, suoliston kouristelua ja ilmavaivoja. Myös pahoinvointi, ruokahaluttomuus, oksentelu, anemia ja väsymys voivat olla keliakian oireita.

Joillain ihmisillä keliakia voi olla vähäoireinen tai oireeton.

– Potilas voi hyvinkin olla hyväkuntoinen sekä oireeton, ja silti sairastaa keliakiaa. Se on alidiagnosoitu sairaus, josta arvioiden mukaan vasta kolmasosa on löydetty. Useimmiten potilaat eivät osaa yhdistää esimerkiksi lieviä vatsavaivoja keliakiaan, vaan oireiden ajatellaan kuuluvan normaaliin elämään, sanoo Mäki.

Miten keliakia todetaan?

Diagnosointi tehdään mahatähystyksellä, jossa ohutsuolen limakalvolta otetaan koepala. Jos tuloksista löytyy tulehduksen lisäksi suolinukan huomattava madaltuminen ja kuopakkeiden syveneminen, kyseessä on keliakia. Sairautta voidaan etsiä myös seulontakokeella verestä.

Suomessa on lisäksi kehitetty apteekista saatava keliakian pikatesti, jonka voi tehdä kotona. Jos sen tulos on positiivinen, pitää hakeutua lääkärin vastaanotolle diagnoosin saamiseksi ja hoidon aloittamiseksi.

Hoitona gluteeniton ruokavalio

Keliakian ainoa hoito on gluteeniton ruokavalio. Sitä noudattamalla keliaakikko voi elää normaalia, tasapainoista elämää sairaudesta huolimatta.

– Tällä hetkellä ainoa lääke keliakiaan on elinikäinen gluteeniton ruokavalio. Lääkkeitä on kuitenkin kehitteillä ja jo potilailla kokeiltavanakin. Kehitys on hidasta, emmekä vielä tiedä, mikä innovaatio osoittautuu toimivaksi. Osa kehitteillä olevista lääkkeistä ei tule korvaamaan gluteenitonta ruokavaliota, vaan tukee sitä, Mäki jatkaa.

Toisin, kuin monesti luullaan, keliakia ei ole allergia, vaan elinikäinen sairaus, jossa elimistö muodostaa vasta-aineita omia kudoksiaan vastaan. Se ei parane, vaikka oireet häviävät oikeaa ruokavaliota noudattamalla.

Useimmat Reformi-tuotteet sopivat mainiosti keliaakikon ruokavalioon.

 

Jutun lähteenä on käytetty professori Markku Mäen haastattelun lisäksi Keliakialiiton verkkosivuja.